perjantai 23. tammikuuta 2015

Raitiovaunut kohtaavat toisensa

83x210cm, öljyväri kankaalle, 2014
  Tulevat tilaajat ottivat yhteyttä alkukeväästä 2014. He olivat nähneet töitäni useampanakin vuonna maalariliiton teosvälityksesssä kaapelitehtaalla ja pitäneet niistä. Itselleen he halusivat kuitenkin huomattavasti suuremman teoksen, joka tulisi toimistotilan seinälle Helsingin keskustaan. Sovimme, että tapaamme mainitussa tilassa.
  Läksin siis maaliskuun alussa Helsinkiin. Kun kyseessä on tilaustyö, on asiakkaiden kanssa käytävä neuvottelu yhtä olennainen vaihe kuin mikä tahansa muukin. Ei riitä, että valmis teos on jollain yleisellä tasolla hyvä, vaan sen pitää olla myös asiakkaaalle mieluinen ja sopia aiottuun tilaan. Taiteilija on ainakin toivottavasti alansa ammattilainen ja osaa sanoa, mikä on mahdollista ja mikä ei, ja pitsaakin tilatessa asiakas pysyy poissa keittiössä eikä puutu uunin lämpötilaan. Pitää löytää sellainen piste missä sekä tilaajan, että tekijän näkemys kohtaavat riittävästi. Jos tällaista pistettä ei löydy, on tilaus parempi jättää tekemättä. Tässä tapauksessa yhteisen sävelen löytäminen ei ollut lainkaan vaikeaa. Onhan lopullinen maalaus niin aiheen kuin toteutuksenkin puolesta hyvin lähellä sitä, mitä muutenkin teen.
   Ajateltu tila osoittauti varsin soveliaaksi. Seinäpintaa oli riittävästi, että näinkin iso maalaus sopii paikalleen väljästi. Huone sijaitsee ulko-ovelta katsottuna lyhyehkön käytävän päässä ja ajateltu paikka siihen nähden vastakkaisella seinällä, joten sisälle tultaessa  maaalaus näkyy jo arviolta kymmenen metrin päästä. Tästä taas seurasi se, että taulusta ei ollut tarvis tehdä mitenkään pikkutarkkaa ( miltä se kyllä oheisessa pikkukuvassa näyttää). Oikeasti kuva on kosketusetäisyydeltä hädintuskin tunnistettava. Mielestäni tässä asiassa on lumoava puolensa, mihin palannen myöhemmin. Sisustuksen kuuluu myös useita itämaisia mattoja, joiden ystävä itsekin olen. Tästä sain ajatuksen kehitellä tulevan maalauksen värimaailmaa tähän suuntaan, mikä sai kannatusta.
   Tilaajien toiveissa oli maalaus, missä näkyisi Aleksanterinkatu Mannerheiminkadun yli, sekä Kolmen sepän patsas. Rakennus missä heidän toimitilansa sijaitsevat olisi syytä näkyä ainakin osittain ja raitiovaunu olisi kiva. Yleisvaikutelma saisi olla positiivinen.
   Maalauksen kokoa ei päätetty vielä tuolloin. Joka tapuksessa seinän koko oli tässä asiassa ratkaiseva tekijä. Valituissa mitoissa oli sekin hyvä puoli, että valmis taulu mahtuu laatikossaan juuri ja juuri farmariautooni. Tietysti voin tarpeen vaatiessa tehdä huomattavastikin suurempia teoksia, ja kuljetuttaa ne jollakin toisella autolla, mutta olisi hulluutta tehdä vaikkapa sentin liian iso maalaus. Maalauksen korkeus on sama kuin samalla seinällä olevan toisen taulun korkeus, mutta kovin paljon korkeampi se ei olisi voinut olla huonekorkeudenkaan puolesta.
Käsittelemätön kuva.

    Sopimukseen siis päästiin ja ryhdyin toimeen. Maalattava kohde on luonteeltaan sellainen, että paikan päällä maalaaminen tai piirtäminen ei voinut tulla kysymykseen. Siispä otin kameran avuksi ja koska Helsinki on yksi maamme syrjäisimpiä kolkkia, piti kuvia saada mielellään riittävästi, ettei tarvitse tehdä ylimääräisiä reissuja. Oleilin paikalla pari iltaa ja kuvasin ainakin 264 ruutua.  Suuri määrä selittyy sillä, että kuvia piti ottaa eri suunnista ja eri rajauksilla ja ennen kaikkea liikkuvat kohteet, kuten raitoivaunut piti saada sommittelun kannalta järkeviin paikkoihin. Tietysti suurin osa kuvista oli lopputuloksen kannalta täysin turhia, mutta paikan päällä on usein vaikea erottaa, mikä tarpeellista, mikä ei.
    Perustuvatko maalaukseni valokuvaan? Oikeastaan ylläoleva käsittelemätön kuva on jo vastaus tähän. Ei perustu. Maalaukseni perustuvat paikkaan ja paikanpäällä saatuihin vaikutelmiin ja siihen mitä siitä ajattelen. Usein tulokseen vaikuttaa myös aiemmat kokemukset smassa tai vastaavankaltaisissa paikoissa, oikeastaan koko historiani.  Kamera on hyvä muistiinpanoväline kunhan siihen ei luota liikaa, mutta se ei tee päätöksiä eikä korvaa piirustustaitoa.Tämä olisi oikeastaan oman kirjoituksensa aihe.
  Maalauksessa käytettävän luonnosvalokuvan ei tarvitse olla valokuvana mitenkään edustuskelpoinen. Riittää, että siinä on tarvittava informaatio muistin ja näkemyksen tueksi. Usein valokuvaan tallentuu aivan ylenpalttisesti yksityiskohtia , millä ei ole maalauksen eikä sen puoleen valokuvataiteenkaan kannalta mitään käyttöä. Oheinen kuva on käsittelemättömänä hyvin tumma, mikä on tahallista. Digikuvasta vaikuttaisi häviävän helposti kirkkaimpien valojen sävyt ns. normaalisäädöilla. Sen sijaan liiallinen tummuus on helposti korjattavissa esimerkiksi Photoshop-ohjelmalla, mitä käytän.

Edellinen kuva. Keskisävyjä vaalennettu.
   Valokuvien paljoudesta syntyi tietenkin valinnan vaikeus, mistä kuvasta lähteä liikkeelle. samalla piti saada päätettyä kuvan lopullinen koko. tässä vaiheessa taulusta olisi voinut tulla pituudeltaan 200cm tai 220cm. Tein erilaisia vedoksia ja koerajauksia. Sitten tein päätöksen. Tuossa ylhäällä on lähtökohtainen luonnoskuva ennen isompaa muokkausta, ainoastaan vaalennettuna. Kuvassa on horisontti ja perspektiivi hiukan vinksallaan ( esim. Stockmann kallistuu vahvasti oikealle), mitä korjasin tietokoneitse.
 Mielestäni kaksi kohtaavaa raitovaunua oli jotenkin kiva elementti, mutta halusin myös etualalle pari autoa. Autoja tarvitsin tuomaan etualalle lisää väriä ja eloa ja täydentämään kolmiomaista sommittelua. Sommitelma on suorastaan matemaattisen selkeä, millä on tarkoitus välttää vaikutelman sekavuutta, mikä on vaarana tällaisessa yksityiskohtaviidakossa.



  Autot sieppasin tästä kuvasta, Photoshop-ohjelmalla.

Lopullinen luonnoskuva

   Lopullinen sommittelu näyttää tältä. Huomaa kolmiomaisuus, josta jo mainitsin. Samoin tässä on nähtävissä suoristetu pystylinjat. Kuvaa on myös rajattu alalaidasta alle puoleen alkuperäisestä kuva-alasta. Tarve oli nähtävissä jo kuvauspaikalla. Autot olisi voinut sijoittaa kuvaan taitavamminkin, mutta kun pyrkimyksenä ei ollut hyvä valokuva vaan luonnos, se olisi ollut ajan haaskausta. Kaiken tämän olisi toki voinut tehdä myös piirtäen. Etualan puun, sekä auton katon jätin pois pohjamaalausvaiheessa, mistä kerron tuotapikaa. Puun taakse jääneitä asioita maalatessa käytin hiukan eri kulmasta otettua kuvaa. Kaikenkaikkiaan luonnosmateriaali koostui siis kolmesta eri kuvasta.
   Tässä vaiheessa olin yhteyksissä tilaajiin, jotka vaikuttivat suopeilta. Ei muuta kuin kiilapuiden hankintaan! Käytän nykyään  Nukarisen puusepänliikkeen kiilapuita (www.kiilakehys.net). Heidän kiilapuissaan on sellainen ihmeellinen ominaisuus, että ne ovat suoria. Toisen toimittajan, jonka nimi jääköön mainitsematta, kiilapuiden joukossa on ollut luvattoman paljon enemmän lentokoneen propellia muistuttavia puita. Jos tällaista kieroa puuta ei huomaa ajoissa ja se päätyy osaksi maalauspohjaa, seuraa pari tuntia niittien repimistä, kiilapuun vaihto ja uudelleen nitomista ja katkeraa mieltä. Näin on käynyt minullekin muutaman kerran. Siksi tämä ilmainen mainos.
   Yleensä pohjustan kankaat itse, mutta tällä kertaa käytin aikataulusyistä Minoasta tillaamaani valmiiiksi puoliöljypohjustettua pellavakangasta. Kangas vaikuttaa ihan laadukkaalta. Valitettavasti pingotin sen aluksi liian löysälle. Olen tottunut siihen, että kuivuva pohjuste kiristyy jonkun verran itsestään, mitä ei tässä tietenkään tällä kertaa tapahtunut. Kiilapuiden kiilaus ei riittänyt kankaan tiukentamiseen. Kärsin tätä ongelmaa suurin piirtein puoleen väliin maalaustyötä, minkä jälkeen irroitin kankaan ja nidoin sen uudestaan. Hyvä tuli, mutta märän maalauksen uudelleen nitominen oli temppu sinänsä. Maalaaminen muistuttaa sikäli muutakin elämää, että virheet ovat usein helpoimpia korjata heti alkuunsa.
Pohjamaalaus

   Luonnostelun apuna käytän piirtoheitintä, varsinkin jos kuva on suuri ja yksityiskohtia paljon. Ruutusuurennus olisi toinen vaihtoehto, mutta työläämpi, eikä sillä mitään taiteellisia etujakaan saavuteta. Luonnostelen laimennetulla nestemäisellä tussilla, sivellintä käyttäen. Luonnoksen päälle levitin kerroksen välivernissaa ( 1 osa dammarliuosta, 1 osa balsamitärpättiä).
   Käytän maalauksissani useimmiten yksiväristä pohjamaalausta. Tapaa on käytetty jo renessanssista lähtien, mutta nykyisin se on valitettavan harvinaista. Menetelmässä on etunsa. Ensinnäkin on mahdollista keskittyä kuvan muotoihin, sommitteluun ja valovaikutelmiin ilman, että tarvitsee vielä miettiä värejä. Ongelman ratkaisua  paloissa siis. Pohjamaalaus helpottaa myös koko pinnan käsittelyä yhtä aikaa, mikä tekee maalauksesta enemmän kokonaisuuden. Värit näyttävät myös erilaisilta eri värisillä pinnoilla, joten pohjamaalauksen käyttö mahdollistaa mm. leikkimisen erilaisilla optislla sekoituksilla. Parhaimmillaan maalaus on siis kolmiulotteinen kappale eikä vain pinta ihan kirjaimellisestikin.
   Tässä tapauksessa olen käyttänyt pohjamaalaukseen titaanivalkoista ja norsunluunmustaa erilaisina sekoituksina. Pohjamaalaus on tarkoituksella haaleampi kuin lopullinen kuva ettei se puske lopullisesta kuvasta liikaa läpi.

Maalauksessa käytetyt värit.
 
    Käytin maalauksessa seuraavia värejä: norsunluunmusta, titaanivalkoinen, alitsariininpunainen, vermillion ( synteettinen), kadmiumpunainen, koboltinsininen, preussinsininen, Permanent yellow light (synteettinen) ja okra. Pyrin yleensäkin pitämään käytetyn värivalikoiman pienenä siksi, että värit vaikuttavat yleensä raikkaammilta, mitä vähemmän niitä sekoittaa keskenään ja yksinkertaiset sekoitukset myös muistaa paremmin jos niitä tarvitsee sekoittaa lisää. Tämä taulu olisi valmistunut myös ilman vermillionia, eikä sitä kuvassa paljon olekaan, kun osoittautui, että tarvitsen kirkkaamman punaisen elikkäpäs kadmiumpunaisen. Huomattakoon, että koboltinsininen ja kadmiumpunainen ovat aitoja pigmentiltään, mikä ei ole nykymaalauksessa niinkään tavallista. Ne eroavat huomattavasti ominaisuuksiltaan jäljitelmistään, joten ovat vallan suositeltavia vaikkakin hintavia. Kadmium on terveydelle haitallinen raskasmetalli, joten syökää jotain muuta. Kadmiumpunaista ja koboltinsinisitä käytin vain etualan autoissa ja niiden heijastuksissa asfalttiin ja kadmiumpunaista myös punaisiin valoihin. Päävaikutelma muodostuu siis pelkästään noista muista. Tällä pyrin nostamaan etualaa mahdollisimman paljon taustastaan ja saavuttamaan mahdollisimman toimivan tilavaikutelman, mistä tuonnempana.

15.11.2014, klo 11.31

   Kuivattelin pohjamaalausta puolisentoista kuukautta, minkä jälkeen pistin taas kerroksen välivernissaa, kuivatin yön yli ja aloin sotkea värejä. Kuvassa varsinainen maalaus on vasta aloitettu. Kuvan ylälaidassa keskellä oleva tumma kohta on maalaustelineen aiheuttama varjo. Aloitin taivaasta, mistä tein jo alkuunsa huomattavasti vaaleamman kuin valokuvissa. Vaalensin sitä ja äärimmäistä taustaa muutenkin moneen otteeseen. 
   Kuvassa on myös siellä täällä okransekaista väriä. Kun sekoitan paletilla jonkun sävyn jotakin kohtaa varten, mietin myös voiko samaa sävyä käyttää muuallakin. Tulee kaikki väri käytettyä, ei tarvitse puhdistaa pensseliä yhtenään ja kuvasta tulee sävyiltään yhtenäisempi ja kun yleensäkin kappaleet tapaavat heijastella toisiaan, on vaikutelma luonnollisempi. Yleensä pyrin aloittamaan maalauksen isoimmista pinnoista, jotta saan koko maalauspinnan mahdollisimman nopeasti haltuun. Tässä tapauksessa vaan ei kovin isoja pintoja esiinny missään.

15.11.2014, klo 18.09.
   Tässä vaiheessa työ näyttää edistyvän vauhdikkaasti, vaan kauan ei kestä onni mainen. Lämpimiä sävyjä näyttää tulleen lisää, mistä osa voi mennä myös valokuvaustekniikan piikkiin.

16.11.2014, klo 18.03.
    Tässä kuvassa alkaa olla jo kaikkia mainittuja värejä paitsi kadmiumpunaista ja koboltinsinistä. Pyrin maalaamaan melko tasaisesti yhtäällä ja toisaalla mihinkään kohtaan takertumatta ja yrittämättä saada mitään kohtaa kerralla valmiiksi, koska tarkoitus ei ole saada aikaan vain hienoja yksityiskohtia, vaan että nämä tukevat kokonaisuutta ja sopivat toisiinsa. 

18.11.2014, klo 15.55.
   Yleensä myös alkuunsa pihtaan kaikista kirkkaimpia sävyjä, huippuvaloja ja-varjoja. Monesti kirkas väri murretun värin päällä näyttää entistä raikkaamalta kun taas murretut tai vaalennetut sävyt kirkkan päällä lialta. Tietysti esimerkiksi useimmat keltaiset vaativat pohjakseen valkoisen, mikäli haluaa niiden näyttävän keltaisilta. Tämä on otettava huomioon pohjamaalauksessa.

19.11.2014, klo 15.34.
   Tässä vaiheessa olen saanut pääosan pinnasta peitettyä ja kokonaisuus on hallussa. Seuraa erilaisten yksityiskohtien säätämistä. Työ etenee vaikkakaan muutokset eivät ole kovin näkyviä.

21.11.2014, klo 19.36.
   Kun katselee näitä kuvia jälkeenpäin, saa etsimällä etsiä, mikä näissä on yleensä muuttunut.

23.11. 2014, klo 18.12.
      Näillä paikkein taisi olla maalauksen raskain vaihe. Koko touhu meinasi mennä välillä istuskeluksi. Paljon silkkaa käsityötä ja vähän näkyviä tuloksia. Tällaisissa kohdissa auttaa, kun pitäytyy järkevän kokoisissa työpäivissä ja tekee välillä jotain muuta tai suorastaan ulkoilee. Kuuntelen myös äänikirjoja työskennellessäni. 
 Tuo mainittu istuminenkaan ei kaikkinensa ole ajan haaskausta. Se sisältää tuiki tarpeellista kokonaisuuden tarkastelua, ja kokonaisuus näkyy vain kaukaa. Pidin tuolia  lähes kuuden metrin päässä työstä. työskentelen seisten. Alimpia osia maalatessa saatan könytä myös polvillani.
28.11. 2014, klo 17.10.
    Tässä kuvassa olen lisännyt kirkkaita värejä etualalle ja etenkin äärimmäisenä vasemmalla oleva kappale vanhan ylioppilastalon seinää on vaihtanut väriään huomattavasti. Tässä kohti olen käyttänyt jo  kadmiumpunaista sekä koboltinsinistä.

30.11.2014, klo 18.12.
   Tässä vaiheessa olen ollut etualan kukkaistutusten kimpussa. 

3.12.2014, klo 14.40.
Kuten jo mainittu,  jätin kirkkaimmat ja myös tummimmat sävyt loppuun. Erityisesti niitä tummimpia sävyjä olen tässä säätänyt. 
   Käytän maalauksissani paljonkin mustaa väriä, mutta suuria täysmustia pintoja ei tästäkään työstä löydy. Valokuva ei kylläkään näytä tätä asiaa kyllin hyvin. Varjoista tulee täten eloisammat.

5.12.2014, klo 16.40
   Kuva näyttää jo aika valmiilta. Huomattavia muutoksia edellliseen on lähinnä vanhan ylioppilastalon seinässä sekä Stockmannin lipan alla ja lähiympäristössä.

6.12.2014, valmis
   Taulu tuli valmiiksi. Edelliseen nähden tässä on montakin pientä muutosta, mitä ei äkkiseltään huomaa. Tälläista hienosäätöä olisi voinut jatkaa aivan loputtomiin. Mitään selkeää pistettä, milloin maalaus on valmis, ei ole. Ylityöstetystä maalauksesta häviää raikkaus. Toisaalta edellinen voi toimia perusteluna silkalle laiskuudelle. Liha on heikko ja itselleen on helppo uskotella monenmoista. Joka tapuksessa joskus on osattava lopettaa.
   Laitoin valmiista maalauksesta oitis valokuvan tilaajille, jotka suhtautuivat tulokseen suopeasti. Kuivasin taulua viikon pari, tein kovalevystä laatikon mittojen mukaan ja kärräsin taulun Helsinkiin. Sinne jäi.

                                   
   
   Kuten jo taisin edellä vihjata, maalaukseen piti saada aikaiseksi tilavaikutelma. Tässä keskeinen asia on ns. ilmaperspektiivi, mikä tarkoittaa sitä, kuinka kohteen sävyt muuttuvat ilmakehän vaikutuksesta, mitä kauempaa sitä katsoo. Yleensä ottaen muutos on seuraavanlainen: kauempana värit ovat vaaleampia, sävyltään viileämpiä (lisää sinistä), värit eivät ole niin kylläisiä ja myös erot tummuusasteissa pienenevät. Samoin myös kuvan tarkkuus pienenee ja kuvan yksityiskohdat sulavat toisiinsa. 
  Käytännössä tästä seurasi se, että sitä mukaa kuin lisäsin värejä ja yksityiskohtia etualalle, vaalensin ja pehmentelin kuvan takaosaa. asiaa helpottaakseni jaoin kuvan mielessäni syvyyssuunnassa kolmeen alueeseen: etuala (ennen penkkejä ja istutuksia), keskialue ( penkeistä ja istutuksista raitiovaunujen taakse) ja tausta ( raitiovaunuista eteenpäin). Jäsentelysyistä korostin em. muutoksia rajakohdissa. Ilmaperspektiivi vaikuttaa myös mustaan. Kaukainen musta on siniharmaata.
Ero luonnosvalokuvan ja lopullisen maalauksen välillä on tässä suhteessa suuri.
   

1 kommentti:

  1. Sukelsin ensimmäisen opetuksen pyörteisiin! Se oli hyvin inspiroiva ja vastasi jo moniin kysymyksiin! =)

    VastaaPoista